Esteettömyys

Uskallamme väittää, että Kino 123 on poikkeuksellisen esteetön elokuvateatteri

Erittäin helppo tulla

Vaikka Kino sijaitsee Kauppakeskus Veturin toisessa kerroksessa, Kinon sisäänkäynti sijaitsee omalla puolellaan maan tasossa. Aivan sisäänkäynnin läheisyydessä on runsaasti inva-pysäköintiruutuja, joten autolla pääsee niin lähelle ovea kuin on mahdollista. Lisäksi Kino 123:n aula ja kaikki salit sijaitsevat samassa sisäänkäyntitasossa. Tänne on liikuntaesteisenkin helppo tulla. Kino 1:ssä on kuusi pyörätuolipaikkaa; pyörätuolille on tilaa myös Kino 2:n ja Kino 3:n etuosassa, joissa pyörätuoli voidaan asettaan pyynnöstä VIP-paikan tilalle.
 

Induktiosilmukat

Silmukat toimivat kaikissa saleissa automaattisesti!

Kino 123:n kaikissa saleissa on induktiosilmukka kuulovammaisia varten. Silmukkapiirit pidetään aina päälle kytkettyinä, joten niitä ei tarvitse pyytää erikseen päälle. Apua tai lisätietoja kaivatessanne voitte kääntyä vahtimestariemme puoleen.
 

Kuulovammaistekstitykset ja kuvailutulkkaus

Kotimaisista elokuvista on esityksessä/mahdollista esittää myös kuulovammaistekstitettyjä näytöksiä. Jos sinä tai yhteisösi toivotte näkevänne jostain tietystä kotimaisesta elokuvasta tekstitetyn version, ottakaa yhteyttä meihin sähköpostitse info@kino123.fi. Lisäksi monista kotimaisista elokuvista on tarjolla kuvailutulkkaus MovieReading-sovelluksen kautta. Lisätietoja kuvailutulkkauksesta täältä.

 

Inva-WC

Aulassa on oma inva-WC, joka on tarkoitettu elokuvateatterin asiakkaita varten.

Hyvä tietää

Iltanäytöksiin saapuminen

Kun tulet iltanäytöksiin (eli jos näytös päättyy arkisin klo 21 jälkeen, lauantaina klo 20 jälkeen tai sunnuntaina klo 19 jälkeen), auto kannattaa ehdottomasti jättää Kinon edustalla olevalle pysäköintialueelle – muuten voit joutua kiertämään kävellen koko kauppakeskuskompleksin.

Maksamattomat varaukset

Varatut liput tulee lunastaa viimeistään 30 minuuttia ennen näytöksen alkua. Jos lippuja ei lunasteta siihen mennessä, varaus häviää järjestelmästä ja liput vapautuvat myyntiin. Kassahenkilökunnalla ei ole mitään keinoa palauttaa näitä varauksia. Nettikaupasta ostetut liput ovat mobiilippuja jotka skannataan suoraan salin ovella.

Alennukset

Opiskelijat, eläkeläiset ja varusmiehet (myös siviilipalvelusta suorittavat) saavat kaikista 11 - 15 €:n hintaisista lipuista alennusta 1 € heti ensi-iltapäivästä lähtien. Ostohetkellä (ja kysyttäessä myös lipuntarkastuksessa) on esitettävä voimassa oleva opiskelija-, eläkeläis- tai varusmieskortti. Ei muita alennuksia. 

 

Alle 11 €:n hintaisista lipuista ei myönnetä alennusta, koska niiden hinnat ovat jo valmiiksi alle peruslipun hinnan.
 

Mobiililippujen käyttö

Vältä jonotus - osta mobiililippu netistä! Katso pikaohjeet mobiililipun ostamiseen ja käyttämiseen.

Näytä ostoskori