Ladataan traileria...

Mestari Cheng

Ikäraja ei vielä tiedossa.

Seuraavat näytökset

Mika Kaurismäki on käynnistänyt uuden elokuvansa kuvaukset Suomen Lapissa. Mestari Cheng kertoo kiinalaisesta mestarikokki Chengistä, joka saapuu poikansa kanssa suomalaiseen syrjäkylään. Elokuvan pääosissa nähdään Chu Pak Hong (Cheng), Anna-Maija Tuokko (Sirkka), Lucas Hsuan (Nunjo), Kari Väänänen (Romppainen) ja Vesa-Matti Loiri (Vilppula). Elokuvaa kuvataan Raattamassa, Kittilässä, Sodankylässä ja Kiinassa. Elokuva on ensimmäinen suomalais-kiinalainen näytelmäelokuva kautta aikojen.

Mestari Cheng on elokuva globalisaatiosta - positiivisessa hengessä ja ruohonjuuritasolla. Se on kahden aivan erilaisista kulttuureista tulevan tavallisen ihmisen yllättävä ja lopulta heidän maailmojaan muuttava kohtaaminen”, ohjaaja-tuottaja Mika Kaurismäki sanoo.

Elokuvan on käsikirjoittajanut Hannu Oravisto. Elokuvan kuvaa Jari Mutikainen. Elokuvan tuottaa Marianna Films yhteistyössä kiinalaisen QianJi Culture Co. Ltd. Hangzhou:n kanssa. Elokuvan levittää SF Studios ja se tulee elokuvateattereihin vuonna 2019. Elokuvan kansainvälisenä myyntiagenttina toimii Yellow Affair. Suomen tv-oikeudet on ostanut Yle.

Lapin viestintä- ja markkinointitoimisto House of Laplandissa toimiva Lapin elokuvakomissio on auttanut tuotantoa muun muassa kuvauspaikkojen, paikallisen työryhmän ja palveluntarjoajien etsimisessä.

 

Ohjaus

Mika Kaurismäki

Käsikirjoitus

Hannu Oravisto

Tekijätietoja

Tuotanto:Marianna Films, yhteistyössä QianJi Culture Co. Ltd. Hangzhou

Alkuperäinen nimi:
Mestari Cheng
 
 
 
 

Hyvä tietää

Iltanäytöksiin saapuminen

Kun tulet iltanäytöksiin (eli jos näytös päättyy arkisin klo 21 jälkeen, lauantaina klo 20 jälkeen tai sunnuntaina klo 19 jälkeen), auto kannattaa ehdottomasti jättää Kinon edustalla olevalle pysäköintialueelle – muuten voit joutua kiertämään kävellen koko kauppakeskuskompleksin.

Maksamattomat varaukset

Varatut liput tulee lunastaa viimeistään 30 minuuttia ennen näytöksen alkua. Jos lippuja ei lunasteta siihen mennessä, varaus häviää järjestelmästä ja liput vapautuvat myyntiin. Kassahenkilökunnalla ei ole mitään keinoa palauttaa näitä varauksia. Nettikaupasta ostetut liput ovat mobiilippuja jotka skannataan suoraan salin ovella.

Alennukset

Opiskelijat, eläkeläiset ja varusmiehet (myös siviilipalvelusta suorittavat) saavat kaikista 11 - 15 €:n hintaisista lipuista alennusta 1 € heti ensi-iltapäivästä lähtien. Ostohetkellä (ja kysyttäessä myös lipuntarkastuksessa) on esitettävä voimassa oleva opiskelija-, eläkeläis- tai varusmieskortti. Ei muita alennuksia.

 

Alle 11 €:n hintaisista lipuista ei myönnetä alennusta, koska niiden hinnat ovat jo valmiiksi alle peruslipun hinnan.

Näytä ostoskori