Ladataan traileria...

TOY STORY 4 (2D, Dub)

K-7 Sisältää väkivaltaa Voi aihetuttaa ahdistusta
Kesto: 1 h 40 min

Seuraavat näytökset

Woody on aina ollut varma paikastaan maailmassa ja siitä, että hänen tärkein tehtävänsä on pitää huolta lapsestaan, oli sitten kyseessä Andy tai Bonnie. Joten kun Bonnien itse askartelema uusi rakas leluhahmo Kahveli julistautuu lelun sijaan “roskaksi”, Woody päättää näyttää Kahvelille, miksi sen olisi syytä arvostaa asemaansa lapsen leluna. Bonnien ja tämän perheen viedessä koko lelujengin mukanaan autolomalle Woody eksyy odottamattomalle sivupolulle, jonka varrelle osuu iloinen jälleennäkeminen hänen vanhan ystävänsä Bo Peepin kanssa. Vaikka hauraasta posliinisesta ulkokuoresta voisi toisin päätellä, yksinäiset vuodet tien päällä ovat tuoneet tämän luonteeseen reilusti rosoa ja kipakkaa seikkailuhenkeä. Kun Woody ja Bo sitten huomaavat, että niiden leluelämät ovat aivan eri maailmoista, he joutuvat samaan hengenvetoon toteamaan myös, että se taitaa sillä hetkellä olla heidän huolistaan pienin.

Ohjaajana Josh Cooley (“Rileyn ensitreffit”) ja tuottajina Jonas Rivera (“Inside Out - mielen sopukoissa” “Up - kohti korkeuksia”) ja Mark Nielsen (apulaistuottaja “Inside Out - mielen sopukoissa”) Disney·Pixarin “Toy Story 4” saapuu elokuvateattereihin 6. syyskuuta 2019.

 

 

FAKTATIETOA:

·       “Toy Story - leluelämää”, joka sai ensi-iltansa 22. marraskuuta 1995, oli ensimmäinen täysin tietokoneanimoitu kokoillan elokuva ja lisäksi siitä tuli koko vuoden tuottoisin elokuva. Se sai kolme Oscar®- ja kaksi Golden Globe® -ehdokkuutta.  

·       “Toy Story 2” oli kautta aikain ensimmäinen elokuva, joka valmistettiin, masteroitiin ja esitettiin täysin digitaalisesti. Se oli myös ensimmäinen animaatioelokuvan jatko-osa, joka tuotti enemmän lipputuloja kuin edeltäjänsä ja joka rikkoi ensi-iltaviikonlopun lipunmyyntiennätykset niin Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa kuin Japanissa. Se oli vuoden 1999 tuottoisin animaatioelokuva. Se palkittiin parhaan elokuvan Golden Globella komedioiden ja musikaalien sarjassa. Lisäksi se voitti Grammy®-palkinnon parhaasta alkuperäislaulusta (Randy Newman, “When She Loved Me”).

·       Vuonna 2010 julkaistu “Toy Story 3” palkittiin Oscarilla parhaan animaatioelokuvan ja parhaan alkuperäiskappaleen kategorioissa (Randy Newman, “We Belong Together”). Elokuva sai myös Golden Globe®- ja BAFTA-palkinnot parhaana animaatioelokuvana. Se oli toinen Pixar-elokuva, joka valittiin Oscar-ehdokkaaksi myös parhaan elokuvan kategoriaan. Lisäksi se on Pixarin kautta aikain toiseksi tuottoisin elokuva edellään vain “Ihmeperhe 2”. 

Ohjaus

Josh Cooley

Käsikirjoitus

Andrew Stanton, Stephany Folsom

Rooleissa

Woody: Tom Hanks / Antti Pääkkönen
Buzz Lightyear: Tim Allen / Santeri Kinnunen
Bo Peep: Annie Potts / Sanna Majuri
Forky / Kahveli: Tony Hale / Joonas Nordman
Ducky / Tipu: Keegan-Michael Key / Ville ?Viki" Eerikkilä
Bonnie: Madeleine McGraw / Helmi Kallio
Gabby Gabby: Christina Hendricks / Raili Raitala
Bunny / Pupu: Jordan Peele / Juuso ?Köpi" Kallio
Duke Caboom / Kingi Kabum: Keanu Reeves / Robin Svartström
Giggle McDimples / Kikka Hymynen: Ally Maki / Anna Puustjärvi
Bonnien isä: Jay Hernandez / Peter Kanerva
Bonnien äiti: Lori Alan / Katja Aakkula
Jessie: Joan Cusack / Nina Tapio
Dolly: Bonnie Hunt / Ella Pyhältö
Trixie / Triksi: Kristen Schaal / Susa Saukko
Rex: Wallace Shawn / Mikko Kivinen
Hamm / Röh: John Ratzenberger / Petteri Summanen
Slinky: Blake Clark / Jarmo Koski
Combat Carl: Carl Weathers / Sasu Moilanen
Herra Perunapää: Don Rickles / Pekka Autiovuori
Buttercup / Leinikki : Jeff Garlin / Kai Lehtinen
Kadonnut tyttö : Maliah Bargas-Good / Neve Sirkiä
Nuori Andy: Jack McGraw / Vertti Uusitalo
Rouva Perunapää : Estelle Harris / Maija-Liisa Peuhu
Andyn äiti: Laurie Metcalf / Rinna Paatso
Melephant Brooks: Mel Brooks / Markus Bäckman
Bitey White: Betty White / Katja Aakkula
Carl Reineroceros: Carl Reiner / Juhani Rajalin
Harmonyn äiti: Patricia Arquette / Pinja Rautio
Mr. Pricklepants / Piikkis: Timothy Dalton / Jukka Puotila
Teini-Andy: John Morris / Ilari Heinilä
Harmony:Lila Sage Bromley / Mimmi Laiho
Axel: Bill Hader / Jarkko Periviita
Wendy: Juliana Hansen / Annituuli Kasurinen

Lisäksi: Felix Rautio, Heljä Heikkinen, Carla Rindell, Markku Huhtamo, Petri Hanttu, Elton Hämäläinen, Ansa Ritola, Laura Aarre, Antti L.J. Pääkkönen

Laulut: Pepe Ahlqvist, Pekka Kuorikoski, Matti Holi

Dialogin ohjaus: Petri Hanttu
Laulujen ohjaus: Markus Bäckman
Tuotannon koordinointi: Carolina Heinonen / Tarja Alexander
Dialogin ja laulujen käännös: Marko Hartama
Laulujen käännös (1995): Pekka Lehtosaari
äänitys: Mikko Laiho / Kari Starck

Alkuperäinen nimi:
TOY STORY 4
 
Kesto:
1 h 40 min
 
Lajityypit:
animaatio
 
 

Hyvä tietää

Iltanäytöksiin saapuminen

Kun tulet iltanäytöksiin (eli jos näytös päättyy arkisin klo 21 jälkeen, lauantaina klo 20 jälkeen tai sunnuntaina klo 19 jälkeen), auto kannattaa ehdottomasti jättää Kinon edustalla olevalle pysäköintialueelle – muuten voit joutua kiertämään kävellen koko kauppakeskuskompleksin.

Maksamattomat varaukset

Varatut liput tulee lunastaa viimeistään 30 minuuttia ennen näytöksen alkua. Jos lippuja ei lunasteta siihen mennessä, varaus häviää järjestelmästä ja liput vapautuvat myyntiin. Kassahenkilökunnalla ei ole mitään keinoa palauttaa näitä varauksia. Nettikaupasta ostetut liput ovat mobiilippuja jotka skannataan suoraan salin ovella.

Alennukset

Opiskelijat, eläkeläiset ja varusmiehet (myös siviilipalvelusta suorittavat) saavat kaikista 11 - 15 €:n hintaisista lipuista alennusta 1 € heti ensi-iltapäivästä lähtien. Ostohetkellä (ja kysyttäessä myös lipuntarkastuksessa) on esitettävä voimassa oleva opiskelija-, eläkeläis- tai varusmieskortti. Ei muita alennuksia. 

 

Alle 11 €:n hintaisista lipuista ei myönnetä alennusta, koska niiden hinnat ovat jo valmiiksi alle peruslipun hinnan.
 

Mobiililippujen käyttö

Vältä jonotus - osta mobiililippu netistä! Katso pikaohjeet mobiililipun ostamiseen ja käyttämiseen.

Näytä ostoskori